Harkan loppu.

Tervehdys! Taas on muutama viikko kulunut edellisestä blogitekstistä. Tästä tekstistä ei kovin pitkä tule koska hirveesti ei oo tapahtunut. Ollaan eletty normaalia arkea. Viime viikot on sujuneet harjoittelussa mukavassa Kistlandin koulussa. Viime torstaina oli kuitenkin aika sanoa hyvästit Kistlandin väelle ja perjantaina oli tarkoitus mennä viimeisen harkkapäivän kunniaksi tutustumaan toiseen Diakin harkkapaikkaan täällä eli Sanga Sangaihin. Se reissu kuitenkin jäi vain suunnitelmaksi koska ikävänpuoleinen kuume- ja ripulitauti yllätti allekirjoittaneen ja siitä toipuminen on kestänyt nyt viikonlopun yli ja voimat alkaa palautua vasta nyt hiljalleen.

Viimeinen päivä Kistlandissa oli haikea sillä silloin iski täysillä päin naamaa että niitä naamoja ei enää välttämättä ikinä näe. Ei sitä oikein ennen sitä tajunnukkaan miten paljon koulu oli itteensä vaikuttanu. Vielä kun hyvästit koulun puolelta oli todella lämpimät: saatiin miljoona korttia ja toivomusta että ollaan yhteyksissä ja kiitoksia ja kaikkea. Samoin me sitten ostettiin opettajille kakkua ja lapsille karkkia viimesen päivän kunniaksi. Kistlandin ihmiset jää kyllä muistoihin.

Perjantaina sitten pidimme täällä Sailon luona aidot suomalaiset pikkujoulut. Niistäkin nauttiminen jäi vähän vähälle suolen liian liukkaan toiminnan takia, mutta hyvät pippalot oli! Joulupukki oli mestoilla ja lahjoja jaettiin ja suomalaiset joululaulut raikasivat ja pientä visailuakin oli Aki meille järjestänyt. Muilla hauskanpito jatkui yömyöhäiseen asti mutta itse menin todella ajoissa nukkumaan. Sääli ettei täysillä voinu olla mukana mutta niin käy joskus.

Jos luoja suo ja saadaan luvat ja muut järjestelyt kuntoon niin lauantaina olisi tarkoitus läheteä kahden toverin kanssa kohti Pokharaa ja sunnuntaina sitten trekkaamaan niin sanottu Poon hill trek. (google on ystävänne, ystävät) Se kestää neljä päivää ja korkeimmillaan menee vain 3200 metriin (eli oma korkeusenkka ei mee rikki täällä Nepalissa. Italia/Sveitsi on edelleen edellä) mutta maisemat tuolta 3200m korkealta kukkulalta on kuulemma komeat. Täällä kukkulan ja vuoren raja menee ilmeisesti siinä että vuorenhuipulla on aina lunta. 3200m on siis vain kukkula. Varmasti kyllä kiipeemistä silti riittää. Innolla odotan sitä reissua kyllä jos vaan saadaan kaikki hoidettua. Sen jälkeen jääkin sitten vielä reilu viikko aikaa ostaa viimeiset tuliaiset ja nauttia Nepalista. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa. Nopeesti on menny kolme kuukautta kyllä. Eiköhän tässä kuitenkin vielä yks tai kaks blogikirjotusta ehi kirjotella...

Chitwanin kautta takaisin arkeen.

Hejssan alla!

Intensiivikurssin lopettelun jälkeen lähdettiin heti lauantai-aamuna kuudelta Mikon Sannan ja Siirin kanssa kohti bussiasemaa ja sieltä kohti Chitwanin luonnonpuistoa. Bussiasemalla seuraan liittyi vanhat tutut Siirin tutut Lotta ja Annika joten meitä oli kuuden hengen jengi reissussa. Matkan meille oli neuvotellut Lotan ja Annikan paikallinen kaveri jota Ramiksi kutsutaan ja hyvän hinnan oli saanu. 7000 rupiaa eli osapuilleen vähän alle 60€ bussimatkat edestakasin, kaksi yötä hotellissa. Kaikki ruuat sekä ohjelmaa aamusta iltaan. Ruuat oli hyviä. Muille tarjoiltiin Nepalilaista Dal Bhati mössöä jota täällä saa joka paikassa. Siinä on riisiä ja jotain linssikastiketta ja paistettuja kasviksia. Ihan hyvää mutta kyllästyttää kun sitä saa joka paikassa, mutta onneks täällä länsimaisille oli oma menu eli meille tarjoiltiin pastaa, hampurilaisia yms. hyvää.

Bussimatka kesti kuutisen tuntia ja saavuttiin hotellillemme, joka oli heti todella kotoisan olonen. Puutarhapihaa, puita, riippukeinuja yms. Kyllä kelpas auringossa lämmitellä. Oltiin kilometrin verran alempana kun Katmandussa joten oli myös tosi lämmin. Ihan kun olis jossain Espanjassa ollu! Meri vaan puuttu. Meillä oli pieniä vaikeuksia huoneen kanssa sillä eka huone joka saatiin haisi niin paljon homeelta ettei siellä voinu olla, mutta illalla ennen nukkumaanmenoa saatiin vaihettua huone jossa ei enää ollu niin hirveitä aromeita.

Hotellin parvekkeelta kuvaa pihasta. Vhreyttä! Katmandun jälkeen oli tosi mukava nähä kasveja!

Ekana iltana ohjelmassa oli ensimmäisenä auringonlaskuretki läheisen joen rantaan. Matkaa oli ehkä puol kilsaa ja sitä varten piti olla opas mukana. Joki oli hienon näkönen ja heti siinä vastarannalla nähtiin ekat krokotiilit ja kauempana sarvikuonokin. Ite auringonlasku ei ollu niin ihmeellinen. Paikalliset mainosti sitä sillä että tosi hienoa kun ei näy vuoria mihin aurinko laskee vaan metsää, mutta meille se ei niin hieno elämys ollu. Valuttiin sitten takasin hotellille ja kohta lähettiinkin viettään iltaa kulttuuritanssien parissa. Siellä oli joka ilta paikallisen Tharu-kansan perinnetanssiesityksiä. (Täällä Nepalissa tosiaan on miljoona eri kansaa joista jokasella on omat perinteet ja tää oli nyt tätä metsäkansaa) En olis ikinä uskonu viihtyväni tanssishowssa, mutta sekin ihme tapahtu. Tansseja oli keppitappelutanssista tanssivaan riikinkukkoon ja kaikkee siltä väliltä. Täällä myös näkee eron länsimaiseen kulttuuriin. Tärkeintä ei oo että liikkeet menee just oikein ja samaan aikaan vaan tärkeintä on fiilis.

Auringonlaskua. Joen toisella puolella on viidakko.

Paikallisten keppitanssi. Juostiin ympyrää rumpalien ympärillä ja hakattiin kepeillä tahtia. Myös naiset esitti vastaavan, mut niillä oli kaks pientä keppiä yhen ison sijaan.

Illalla hotellilla olikin sitten Nepalilaisilla turisteilla grillibileet pihalla. Nuotiolla paistoivat kanaa ja ämyreistä soi Nepalilainen jumputus ja siinä ne tanssi ja joi ja piti hauskaa. Tarjosivat meillekkin kanaa ja oli muuten hyvää! Hyvä savunmaku muutenkin hyvin maustetussa tuoreessa kanassa. Nam! Kovin pitkään ei kuitenkaan iltaa voitu viettää sillä aamulla odotti 6:30 herätys.

Aamulla vedettiin aamupalat ja lähettiin ennen kaheksaa rekan lavalla ajelemaan kohti joenrantaa. Joella meitä odotti paikalliset kanootit joilla lähettiin valumaan jokea alas. Joen vesi oli tosi kirkasta ja luonto kaunista. Krokotiilejä ja lintujakin taas nähtiin. Yhessä kohassa molemmissa reunassa jokea oli kroko vaanimassa ni siitä keskeltä sitten mentiin ehkä kolmen metrin päästä kummastakin. Onneks oli niin kiire ottaa kuvia ettei ehtiny pelkäämään. Ehkä noin tunnin jokiajelun jälkeen rantauduttiin ja käytiin kattomassa hallituksen norsuja jotka kuulemma viedään joka päivä viidakkoon laitumelle koska ne tarvii sata kiloa heinää per päivä per naama. Niitä kun oli kymmenkunta niin tarvittaisiin aika monta dalittia (alakastilaista) keräämään heinää ette sais ne ruokittua. Mutta hyvä näin! Sen jälkeen oli pieni metsäkävely missä ei oikein ollu muuta kun isoja punasia ötököitä. (Sellasia mitä Timon ja Pumba söis!)

Tälläsillä sitä mentiin. Paikalliset pysy uskomattoman hyvin seisaalteen kyydissä sauvomassa.

Joella oli tosi rauhallista.

Tollasia siellä on.

Hallituksen norsuja. Aitoja ei oo mutta ne on kahleissa. Kymmenkunta niitä tuolla oli omissa katoksissaan.

Metsä oli täynnä näitä.

Sen jälkeen oli vartin tauko ja mentiin taas joenrantaan missä odotti elefanttipesu. Paikalliset toi koulutettuja norsujaan rantaan ja siellä sitten sellasessa polvisyvysessä vedessä turisteja otettiin norsun selkään jonka jälkeen elefantti kärsällään suihkutti vettä päälle. Oli hieno elämys ja kun hintakin oli huimat 100 rupiaa eli alle euron niin oli kyllä hintasa väärti. Seuraavaksi seuraakin kuvallinen ohje miten suoritaa elefanttisuihku. Virerailevana tähtenä Mikko:

1. Etsi istuva norsu ja kiipeä kaverin kanssa selkään.

2. Odota että norsun omistaja käskee norsun seisomaan ja koeta olla putoamatta kyydistä.

3. Nauti norsun suihkuttamasta vedestä.

4. Poseeraa kameralle.

5. Älä jää norsun alle kun se kaatuu päästääkseen ihmiset alas. 6. Kiitä taputtamalla harvahiuksista päätä.

Ennen lounasta oli siis jo koettu huimasti ja lounaan jälkeen olikin pari tuntia lepoaikaa kuumimman ajan yli. Iltapäivällä kolmen aikaan lähettiinkin sitten elefanttisafarille. Viidakon reunassa oli rakennettu kunnon lastauslaiturit joista pääsi koreihin elefanttien selässä ja sitten lähti varmaan kahenkymmenen norsun letka viidakkoon. Heti alussa bongattiin sarvikuono, mutta sitten meidän edellä menevässä norsussa olleet kiinalaiset tai japanilaiset tai jotkut aasialaiset mölyäjät alko pitään koko ajan niin hirveetä meteliä että elukat katos. Norsun kyydissä oleminen oli kyllä elämys mutta en ehkä kyllä uudestaan menis ainakaan noin turistisafarille. Metsä oli täynnä norsuja joilla oli turisteja selässä. Lopussa meidän kuski onneks lähti omille poluilleen niin sitten yhtäkkiä alkokin ympärillä olemaan sikana apinoita ja peuroja!

Sarvikuono turistien piirittämänä.

Välillä mentiin joen yli. Turisteja oli paljon.

Lastauslaiturit. "Viimeinen kuulutus norsusafarille aa yy kahdeksan seitsemän kolme. Safari lähtee portilta kolme"

Hotellilla oli sitten vapaa ilta ja istuttiin siellä rauhassa ja nautittiin. Toki taas piti mennä ajoissa nukkumaan sillä aamupala oli klo 8. ja ennen yheksää lähettiinkin jo kohti bussiasemaa ja Katmandua. Kokonaisuudessa Chitwan oli kyllä todellakin käymisen arvonen paikka! Suurta osaa norsuistakin kohdeltiin ihan asiallisesti vaikka oli vähän muuta kuullu, mutta kyllä sitä norsunhakkaamistakin näki mikä oli vähän sääli. Norsuja Chitwanissa näky kaduilla varmaan enemmän kun autoja eli niitä ainakin tuli nähtyä vaikka sarvikuonoja näkykin vaan kaks ja tiikereitäkään ei yhtään. Kaupunki oli mukavan pieni ja rauhallinen Katmanduun verrattuna eli nautittiin.

Tänään sitten oli paluu arkeen ja harkkaan. Koulun rehtori on tullu Intianmatkaltaan takasin eli saatiin tänään pidettyä sellanen pikanen ohjauskeskustelukin! Jee! Laskettiin myös päiviä ja harkka loppuu ilmeisesti jo ens viikon perjantaina jonka jälkeen


on kolme viikkoa lomaa. Osa meistä on lähössä Intiaan, mutta mua se ei oikein nappaa niin joku vajaan viikon trekki on varmaan suunnitelmissa. Katotaan miten käy.

Kiitos kun jaksoit lukea ja oikein mukavaa päivää Sinulle Arvon Lukija. :)

Intensiivikursseilua.

St. Xavier's College. Täällä on päivät menny. Kun porteista astuu sisään on ihan eri maailmassa koska kaikki on siistiä.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pienemmäksi bloginkirjoitusinto näköjään pienenee. Edelliset vajaa pari viikkoa on mennyt St. Xavier's Collegessa intensiivikurssilla jonka järkkääjinä on isäntäkoulun lisäks DIAK ja joku verkostojuttu. Teemana on ollu rights and responsibilities ja sustainable development eli oikeudet ja velvollisuudet sekä kestävä kehitys. Meillä on ollut tasan yksi vapaapäivä: viime lauantai ja muuten ollaankin oltu joko koululla kuuntelemassa luentoja tai jalkautuneina kuuteen eri sosiaalialan pisteeseen kenttätyöhön toteuttamaan pieniä projektintynkiä. On ollut hauskaa varsinkin kun on päässyt tutustumaan Nepalilaisiin opiskelijoihin. Toinen iso juttu on ollu se että koska luennot ja kaikki työskentely on ollu englanniks on se taito saanu paljon harjotusta. Pitäny pitää pientä esitelmäntynkääkin lontoonkielellä. Nepalilaisillahan on koko koulu käyty englanniks eli niille se ei oo ongelma.

Jostain syystä  blogger kääntää tän väärinpäin. Saatiin tälläset laukut mistä näkee järkkääjäorganisaatiot ja muut infot. Saatiin myös yhteensopivat paidat mitä piti käyttää kenttäpäivinä.

St. Xavier's College (SXC) on yliopisto jossa on ilmeisesti reilu 2000 opiskelijaa melkein kaikilla mahdollisilla aloilla. Meidän intensiivikurssilla on ollut mukana me 10 suomalaista opiskelijaa sekä sosiaalialan opiskelijoita Collegesta ja sairaanhoitajaopiskelijoita Lalitpur Nursing Campusilta (LNC) joka on saman järjestön ylläpitämä yliopisto. Yhteensä opiskelijoita on messissä joku abaut 70 eli reilu 10 per ryhmä. Meidän ryhmässä on kaksi suomalaista: minä ja Mikko, yksi sairaanhoitajaopiskelija LNC:stä ja loput on sosiaalialan opiskelijoita SXC:stä. Meillä on ollut hyvä ryhmä ja tässä hiljalleen kun on tutustunut heihin, niin meillä on tällä viikolla ollut tosi hauskaa yhdessä. Läpänheiton lisäksi mut ja Mikko vietiin pari kertaa syömään paikallista tulista varrasruokaa joka oli todella hyvää vaikka meitä pelotti että saadaanko joku ripuli kun oli aika epäilyttävä ruokapaikka, mutta terveenä pysyttiin ja aiotaan mennä vielä uudestaankin syömään samaa ruokaa.

Esimerkki tosi kiinnostavien luentojen otsikoista. Ymmärrätkö? Mä en. Myös Diakin dioja oli kiva nähä. Vähän oli jo ikävä.

Kurssilla on opettajia Nepalista, Suomesta ja Vietnamista. Suomesta tuli 11 opettajaa eri ammattikorkeakouluista, Vietnamista on kai suunnilleen 6 opettajaa ja 1 opiskelija. Ryhmissä on aina kaksi opettajaa je heidän hellässä huomassa meidän ryhmä teki projektinsa St. Xavier's Social Service Centerissä (SXSSC) Joo. Täällä kaikella on lyhennennimi, ja niitä myös käytetään. Mutta SXSSC on yliopiston kanssa saman lafkan ylläpitämä orpokoti jossa on 62 eri ikästä poikaa joista muutama on pyörätuolissa ja muutamalta puuttuu jalka tai käsi. Lapset oli todella ilosia ja innokkaita. Oli tosi hienoa kattoa miten pyörätuoli-ihmiset ja rammat on täysillä ryhmässä mukana ja niitä autetaan kun ne sitä tarvii ja kaikki tapahtuu luonnollisesti niin että kaikki on ilosia.

SXSSC lasten asuinhuone. Ruuhkaa on.

Projektin tavotteena oli jättää jotain kestävää kehitystä ryhmälle osoitettuun paikkaan. Työtä vaikeutti se, että päiviä oli varattu vierailulle vain kolme joista ensimmäinen oli varattu vain tutustumista varten. Sitten oli viikonloppu ja sitten kaksi päivää putkeen jotka oli varattu ite ohjelman pitämistä varten. Meidän paikka oli siitä huono että lapset on päivät koulussa, joten meillä oli kumpanakin päivänä vain noin tunti aikaa lasten kanssa ennen pimeää, eli mitään hirveen ihmeellistä ei ehtiny toteuttaa.

Ekana päivänä ajateltiin kohottaa paikan yhteishenkeä ja laitettiin kaikki lapset dippaamaan käden maaliin ja sen jälkeen laittamaan kädenjäljen paperille. Sen lisäksi jaettiin kaikille lapsille piirrustusvälineet ja laitettiin pystyyn piirrustus-, puhtaus- ja käsialakilpailut. (täällä hyvä käsiala on TOSI tärkeetä jostain syystä. 6v lapsilla on parempi käsiala kun mulla) Sanottiin heipat ja lähettiin kotiin. Seuraavana päivänä mentiin hyvissä ajoin mestoille ja laitettiin kädenjäljet naruun ja ripustettiin sellasen yhteistilan seinälle niin että kaikkien kädenjälki näkyy siellä. Sen lisäks tuomaroitiin käsialat ja piirrustukset. Piirrustukset oli tosi hienoja ja oli tosi vaikee päättää voittajaa. Päätettiin sitten laittaa niitäkin seinälle. Tuomaroitiin puhtauskilpailu eli Nepalilaiset tsekkas joka lapselta esim. hiukset, kynnenaluset, vaatteet yms. ja palkitsi puhtaimman. Tarkoitus olisi että puhtauskilpailusta tulisi viikottainen tai kuukausittainen juttu niin että lapset sais syyn parantaa hygieniaansa. Sitten näytettiin motivaatiovideoita Youtubesta. Nick Vujicic jos on tuttu niin sitä näytettiin. Jos ei oo tuttu ni kannattaa Youtubesta: kova jätkä. Sitten siitä oli pieni purku Nepaliksi ja sitten oli loppuseremonioiden aika. Palkittiin voittajat ja jaettiin kaikille lapsille sukat josta ne oli tosi ilosia: talvi on tulossa ja suurin osa ei omistanu yksiäkään sukkia joten nyt pysyy varpaat heilläkin lämpiminä. Palkittiin voittajat ja tarjottiin kääretorttua ja sanottiin heihei. Paljoa ei tehty mutta lapsille varmasti merkkas paljon. Sen lisäks meillä oli tosi hauskaa ryhmän kanssa!

Täällä on ollu suurin osa luennoista. Suomalaisittain varattiin itelle vakiopaikat takarivistä.

Huomenna on intensiivikurssin viimenen päivä ja loppuseremoniat joihin on tulossa paikalle esim. Nepalin ulkoministeri ja kuulemma on tosi virallista settiä tulossa. Kaiken kaikkiaan on ollu mun mielestä tosi onnistunu kurssi ja oon tosi ilonen että meillä kävi niin hyvä tuuri että päästiin osallistumaan. Näitä on ollu kai 4-5 vuoden välein eli ei kovin usein. Puhetta on ollu että jos pidettäin ryhmän kanssa vielä huomenillalla loppubileet mut katotaan saadaanko aikaseks. Lauantaina lähetään kaheks yöks Chitwanin luonnonpuistoon joka on Etelä-Nepalin viidakoissa. Siellä olis tarkotus ratsastaa norsulla ja bongata tiikereitä ja sarvikuonoja. Wish me luck!