Viimeinen päivä Kistlandissa oli haikea sillä silloin iski täysillä päin naamaa että niitä naamoja ei enää välttämättä ikinä näe. Ei sitä oikein ennen sitä tajunnukkaan miten paljon koulu oli itteensä vaikuttanu. Vielä kun hyvästit koulun puolelta oli todella lämpimät: saatiin miljoona korttia ja toivomusta että ollaan yhteyksissä ja kiitoksia ja kaikkea. Samoin me sitten ostettiin opettajille kakkua ja lapsille karkkia viimesen päivän kunniaksi. Kistlandin ihmiset jää kyllä muistoihin.
Perjantaina sitten pidimme täällä Sailon luona aidot suomalaiset pikkujoulut. Niistäkin nauttiminen jäi vähän vähälle suolen liian liukkaan toiminnan takia, mutta hyvät pippalot oli! Joulupukki oli mestoilla ja lahjoja jaettiin ja suomalaiset joululaulut raikasivat ja pientä visailuakin oli Aki meille järjestänyt. Muilla hauskanpito jatkui yömyöhäiseen asti mutta itse menin todella ajoissa nukkumaan. Sääli ettei täysillä voinu olla mukana mutta niin käy joskus.
Jos luoja suo ja saadaan luvat ja muut järjestelyt kuntoon niin lauantaina olisi tarkoitus läheteä kahden toverin kanssa kohti Pokharaa ja sunnuntaina sitten trekkaamaan niin sanottu Poon hill trek. (google on ystävänne, ystävät) Se kestää neljä päivää ja korkeimmillaan menee vain 3200 metriin (eli oma korkeusenkka ei mee rikki täällä Nepalissa. Italia/Sveitsi on edelleen edellä) mutta maisemat tuolta 3200m korkealta kukkulalta on kuulemma komeat. Täällä kukkulan ja vuoren raja menee ilmeisesti siinä että vuorenhuipulla on aina lunta. 3200m on siis vain kukkula. Varmasti kyllä kiipeemistä silti riittää. Innolla odotan sitä reissua kyllä jos vaan saadaan kaikki hoidettua. Sen jälkeen jääkin sitten vielä reilu viikko aikaa ostaa viimeiset tuliaiset ja nauttia Nepalista. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa. Nopeesti on menny kolme kuukautta kyllä. Eiköhän tässä kuitenkin vielä yks tai kaks blogikirjotusta ehi kirjotella...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti